Top
los angeles

Los Angeles on piirikunta, county, joka tarjoaa monipuolisesti erilaisia alueita ja nähtävyyksiä siihen tutustuvalle. Los Angeles ei siis ole vain Hollywood ja Beverly Hills, ja itse asiassa suurempi osa kaupungista tarjoaa aikalailla vastakohtaa sille kimallukselle ja hohdolle, joka julkkiskotien ympärillä pyörii. Ihan jo Walk of Famella voi tuntea kaupungin rujomman puolen ilmassa. Koska Los Angeles levittäytyy laajalle alueelle, etäisyydet voivat olla pitkiä eri alueiden välillä. Vaikka joillakin alueilla, kuten Hollywoodin keskustassa tai Santa Monicassa, voi liikkua kävellen paikasta toiseen, Los Angeles on rakennettu autoilijoille. Julkisen liikenteen verkosto sisältää busseja, junia ja metroja, mutta kulkuvälineiden kunto, tunnelma ja reittiverkosto jättää toivomisen varaa. Päivän suunnitelmia tehdessä kannattaa pitää mielessä myös se, että matkustaminen paikasta toiseen kestää aina tovin, koska Los Angelesin liikenne on aina ruuhkainen. Samoin pysäköintipaikan löytäminen voi olla haastavaa tietyillä alueilla, erityisesti keskustassa. Mutta näistä kun selviää, Los Angelesissä ei tekeminen ja näkeminen lopu kesken.

Hollywood ja sen lähialueet

Hollywood on tunnettu maailman viihdekeskuksena, jossa pääset vierailemaan elokuvastudioilla ja tutustumaan Hollywoodin elokuvamaailman historiaan.

Walk of Fame: Kävele Hollywood Boulevardilla ja tutki julkkisten nimikirjoituksia jalkakäytävällä. Etsi oma suosikkisi ja testaa sopivatko kätenne yhteen.

Chinese Theatre: Ihan Walk of Famen vieressä sijaitsee legendaarinen TCL Chinese Theatre -elokuvateatteri, joka kulkee myös nimellä Grauman’s Chinese Theatre.

Hollywood-kyltti: Käy ihailemassa Griffith Observatoryn tai Hollywood Bowl Overlookin näköalapaikalta ikonista Hollywood-kylttiä, tai kiipeä suoraan kyltin luokse. Nauti samalla upeista näkymistä alas kaupunkiin.

Universal Studios: Jos haluat hypätä suoraan elokuviin, lisää Universal Studios nähtävyyslistallesi. Puistossa kurkkaat elokuvien kulisseihin, huvittelet laitteissa ja tapaat suosikkielokuvien hahmoja.

Hollywood Museum: Jos olet kiinnostunut Hollywoodin historiasta, vieraile Hollywood Museumissa. Tutustu elokuvien ja sarjojen lavasteisiin, asuihin ja muihin elokuvahistoriallisesti tärkeisiin tavaroihin.

Dolby Theatre: Tämä on se teatteri, jossa järjestetään Oscar-gaalat. Teatteria pääsee kiertämään myös sisäpuolelta.

Runyon Canyon: Testaa kuntosi tällä lenkkipolulla, jolla voi ihailla samalla kaupungin maisemia.

Sunset strip: West Hollywoodin katu täynnä historiaa, vaikkakin myös nykyään siellä saa syötyä ja juhlittua ihan kunniakkaasti.

Muut Los Angelesin alueet

Beverly Hills: Beverly Hills on sekä julkkisten ja muiden rahakkaiden asuinalue että luksusostosten ja hienostuneiden ruokailupaikkojen keidas. Keskustan Rodeo Drive on kuuluisa ostoskatu, jolta löytyy jokaisen luksusbrändin kauppa. Huom. Asuinalueella on aika jyrkkiä ylämäkiä ja ahtaita paikkoja, joilla kääntyminen ympäri on hankalaa.

Downtown Los Angeles: Downtown on Los Angelesin varsinainen keskusta. Se tarjoilee pilvenpiirtäjiä, konserttisaleja ja museoita, kuten The Broad ja Walt Disney Concert Hall. Valitettavasti Los Angelesin keskustassa rikollisuus on tuttua ja surullisen kuuluisa Skid Row sijaitsee täällä. Aivan erilaiseen tunnelmaan pääsee Calle Olveralla, joka on Los Angelesin vanhaa kaupunkia.

Santa Monica ja Venice Beach: Los Angelesin parhaat rantakohteet. Hiekkarannat ja käveleskely rantapromenadilla vie toiseen maailmaan Los Angelesin keskustasta. Santa Monican laiturin huvipuisto tarjoaa sekä huvia että loistavan tilaisuuden tivoliherkkuihin. Venice Beachillä puolestaan on ihana kierrellä paikallisten taitelijoiden myyntikojuja.

Näytä esikatselu

Kun ensimmäisen kerran lähdin tien päälle kymmenen vuotta sitten, ei sen jälkeen näiltä teiltä olekaan malttanut pysyä kovinkaan kauan pois. Ja nyt, autan teitä saamaan Yhdysvaltojen reissustanne maksimaalisen huvin.

Kommentit

  • 15 elokuun, 2023

    Los Angeles on kiva kaupunki, mutta kietämättä kaupungin ruuhkat ovat varsin rasittavia. Niin ikään pysäköintipaikan löytäminen on joskus hankalaa. Selvästi enemmän kuitenkin häiritsee näistä nimenomaan ruuhkat. Jotenkin itse tykkään myös eteläisemmän alueen tunnelmasta ja majoitun aina vähintään muutaman yön esimerkiksi Long Beachilla, vaikka sieltä tietysti sitten esim. Hollywoodiin matkaa kertyykin.

    reply...

kirjoita kommentti